Tämä idea tuli ihan yllättäen eteeni Uusia tuulia -blogista. Muokkasin ohjetta vaihtamalla kaksi avokadoa yhteen banaaniin. Jäätelö ei tietenkään maistu aivan siltä miltä pakastealtaan puffeteissa, mutta se oli silti tosi hyvää, ja mikä parasta - maidotonta! Myöskään sokeria ei tähän ohjeeseen laiteta, makeus tulee banaanista ja hunajasta.
Maidoton minttujäätelö:
2 tölkkiä kookosmaitoa, mielellään jääkaappikylmänä
1 banaani
5-8 rkl hunajaa
Iso kourallinen tuoreita mintunlehtiä
Piparminttuesanssia
2 tölkkiä kookosmaitoa, mielellään jääkaappikylmänä
1 banaani
5-8 rkl hunajaa
Iso kourallinen tuoreita mintunlehtiä
Piparminttuesanssia
Käytä kookosmaitotölkeistä ainoastaan päällimmäisenä oleva kovettunut kookosrasva ja kaada sen alla oleva vesi pois. Hurauta kaikki ainekset kunnolla sekaisin blenderissä, tarkista maku (lisää piparminttua, minttua tai hunajaa?) ja kaada pakkasenkestävään kulhoon. Laita kulho pakastimeen ja käy sekoittamassa jäätelöä noin puolen tunnin välein kunnes jäätelö on jäätynyt sopivan kovaksi. Vaihtoehtoisesti käytä jäätelökonetta jos sellainen on!
Puffetin "kuoria" en tehnyt tuon blogin mukaan, vaan käytin samaa ohjetta kuin maidottomissa whoopiekekseissä, mutta kekojen sijaan levitin pellille ison ja matalan levyn, josta sitten leikkasin paistamisen jälkeen sopivat palat.
Kun palat ovat jäähtyneet, täytä puffetit ja nauti! ;) Jossakin ohjeessa oli tehty niin päin, että iso leikkaamaton levy oli päällystetty jäätelöllä, painettu toinen levy päälle ja laitettu vielä pakkaseen, ja vasta sen pakastuttua leikattu oikean kokoiset puffetit. Tätä ajattelin kokeilla joku kerta, oli huomattavasti tasaisemmat ja siistimmät palat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti