lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kermamunkit (maidoton, munaton)

Kermamunkeista saa tehtyä tosi helposti munattomia ja maidottomia. Soijattomiakin, jos vaihtaa tuon kauravispin kookosvaahtoon! Munkkitaikinana käytän hyväksi havaittua maidotonta ja munatonta pullataikinaa.

Kermamunkit:
*Pullataikinaa
*Rypsiöljyä
*Kauravispiä (esim. Sunnuntai, Planti)
*(Vadelmahilloa)
*Tomusokeria koristeluun

Pyörittele kohotetusta pullataikinasta soikeita, jonkin verran pitkulaisia munkkeja. Paista munkit paksupohjaisessa kattilassa noin 170-180 -asteisessa rypsiöljyssä, paistomittari helpottaa oikean lämpötilan löytymistä. Öljyä olisi hyvä olla vähintään 4cm kattilan pohjasta, jotta munkit eivät osu pohjaan ja pala. Pidä kattilan kansi lähettyvillä syttymisen varalta ja seuraa munkkien paistumisvauhtia. Keskikokoinen munkki paistuu kypsäksi 1-2 minuutissa, joten jos ruskistuminen on liian nopeaa niin säädä lämpöä pienemmälle.

Siirrä kypsät munkit talouspaperin päälle lautaselle esimerkiksi reikä- tai pastakauhaa käyttäen. 

Halkaise jäähtyneet munkit pituussuunnassa melkein kahtia, niin etteivät puoliskot irtoa toisistaan. Lusikoi kevyesti esimerkiksi vadelmahilloa munkkien sisään. Vaahdota kauravispi ja pursota munkit täyteen vaahtoa. Koristele sirottelemalla tomusokeria päälle ja siirrä kylmään tai tarjolle ;)



Tai vaihtoehtoisesti hieman jäähtyneet munkit voi pyöritellä sokerissa sokerimunkeiksi ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti