perjantai 27. marraskuuta 2015

Raparperi-kauratoscapiirakka (maidoton, munaton, soijaton)

Omenapiirakan pohjan ohjeella syntyi myös rapsupiirakka, johon tuo rapeaa makeutta kauratoscapäällinen!

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia sulana
1,5 dl riisimaitoa 

Päälle:
Raparperia (itse laitoin ehkä noin 2-3dl)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sula margariini ja riisimaito. Sekoita voimakkaasti esimerkiksi nuolijalla ja levitä voideltuun tai leivinpaperilla päällystettyyn piirakkavuokaan. Ripottele raparperipalat päälle ja esipaista 200-asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia.

Kauratosca:
100g margariinia
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
2,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä

Valmista paistamisen aikana kauratosca mittaamalla kattilaan kaikki ainekset, keitä pari minuuttia sekoitellen. Itse tein tämän mikrossa, sulatin ensin rasvan, lisäsin sekaan muut ainekset ja sitten mikrotin seosta, välillä sekoittamalla, yhteensä minuutin tai kaksi ;)
Levitä kauratosca piirakan päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen (soija-/kaura-) kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti