sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kaura-omenapaistos (maidoton, munaton, soijaton)

Helppo ja nopea jälkiruoka, kaura-omenapaistos, auttaa makeanhimoon mutta vie kielen mennessään!
Tätä voi tehdä joko koko ohjeellisen verran keskikokoiseen uunivuokaan, tai sitten vain yhdestä tai kahdesta omenasta pienempiin annosvuokiin ;)
Ennen paistoa

4-5 keskikokoista omenaa
1tl kanelia
100g margariinia
1 dl fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja 

Päälle; siirappia
Paiston jälkeen

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sekoita keskenään kuivat ainekset, ja lisää lopuksi sula rasva.
Pilko omenat pieniksi lohkoiksi ja lado ne voideltuun vuokaan.
Levitä päälle kauraseos, kaada hiukan siirappia päälle, ja paista uunissa puolisen tuntia tai kunnes omenat ovat pehmenneet.

Nauti lämpimänä esimerkiksi kaurajäätelön kanssa (tai jos soija käy, niin alpron vaniljakastikekin sopii tähän oikein hyvin)!



torstai 14. tammikuuta 2016

Parmesaanitikut (munaton, soijaton)

Itse pystyn käyttämään silloin tällöin uunin kautta joitakin pitkään kypsytettyjä kovia juustoja, joten nämä ovat todellista herkkua juusto-ikävään :D 
Nämä tulevat hetkessä ja sopivat vaikka kahvivieraille.

Parmesaanitikut:
Lehtitaikinalevyjä
Kaura-tai riisimaitoa (tai lehmänmaitoa tai vettä)
Parmesaania

Leikkaa taikinalevyt pitkittäin parin sentin levyisiksi suikaleiksi, kastele nesteessä ja pyörittele parmesaaniraasteessa. Muotoile pellille (itse pyöräytin niitä vähän kierteelle) ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla kypsiksi!